Prisma kauppakassi nouto drive-in kauppakeskus Kaari

S-ryhmällä on ollut jo useamman vuoden ajan Kauppakassi niminen palvelu josta voi tietytyistä Alepoista tilata kotiinkuljetuksella tai noudolla ruokaa. Myöhemmin palveluun liitettiin lisäksi Prismoja joista voi noutaa ruokaa ja muita tuotteita joita Prisma myy. Tässä kirjoituksessa esitellään ostotapahtumaa Kannelmäen Kaari kauppakeskuksen Prismasta. Kokonaisuuten palvelu on marsin mallikas muutamaa asiaa lukuunottamatta mielestäni.

Olen käyttänyt useamman kerran Alepan kotiinkuljetusta ja nyt kokeilin ensimmäisen kerran Prisman drive-in palvelua. Tilaus, tuotteiden ja yms tapahtuu osoitteeessa www.foodie.fi tai Foodie appsilla Androidissa puhelimissa ja tableteissa tai Iphonessa ja Ipadeissa. Tässä kirjoituksessa on käytetty selaimella
www.foodie.fi:tä. Foodie.fi on paljon muutakin kuin pelkästään verkkokauppa tuotteiden tilaukselle. Siellä on mm. ruokareseptejä.

En ala tässä käymään läpi itse tilausprosessia, se on mielestäni ihan yksinkertainen ja jokainen joka on joskus ostanut jotain verkkokaupasta, osaa foodie.fi:stäkin ostaa todennäköisesti.

Kun tuotteet on valittu, valitaan aika jolloin tuotteet halutaan noudettavaksi. Tähän on aikaikkunoita valittavissa. Aikaikkunat eli aika jolloin tilatut tuotteet voi noutaa ovat kestoltaan 3 tuntia ja ne ovat hinnoiteltu, mitä nopeammin tilatut tuotteet haluaa hakea niin sitä enemmän nouto maksaa.

foodie1

 

foodie2

S-Kortilla noutaminen maksaa halvimmillaan 3,90 € ja kalleimillaan 6,90 €. Ilman S-Korttia vastaavasti 6,90 € ja 9,90 €. Mielestäni S-Kortilla halvemmilla hinnoilla noutohinta on varsin maltillinen.

Tietenkin voisi kysyä että miksi noudosta pitää maksaa mitään kun esimerksiksi verkkokauppa.com:ssa nouto ei maksa mitään ja noudon voi tehdä 24h vuorokaudessa. Ymmärrän vielä nuo aikaikkunat jotta palvelu ei ruuhkaudu mutta mielestäni verkkokauppaan ei noudosta kuulu maksaa mitään.

Kauppakassissa ilmeisesti maksetaan työntekijän kustannuksista joka suorittaa keräilyn mutta toisaalta niin se keräily tehdään varastosta muuallakin useimmiten manuaalisesti. Aikaisemmin mainitussa verkkokauppa.comissa on käsittääkseni tosin keräily varastosta jossain määrin automisoitu. Olisi mielenkiintosita tietää tehdäänkö Prismassa (ja kauppakassi palvelussa ylipäätänsä) asiakkaiden ostoksien keräily myymälästä vaiko varastosta? Veikkaisin että myymälästä. Henkilökohtaisesti tuo noutohinta ei ole kynnyskysymys varsinkaan kun itse tuotteiden noutotapahtuma on toteutettu mallikkaasti. Uskoisin että kävijämäärät nousisivat jos tämä keräilymaksu puuttuisi.

Kun aikaikkuna on valittuna siirrytään maksuun. Vaihtoehtona on maksu etukäteen debit tai credit kortilla tai noutaessa jolloin peritään 2 € ylimääräinen maksu. Maksuvaiheessa onkin mielestäni tämän palvelun suurimmat kritiikin aiheet.

  • Miksi ei ole vaihtoehtona normaalit verkkopankkien maksunappulat?
  • Miksei Paypal tukea? No myönnettäköön, tämä puuttuu kyllä aika monen muunkin suuren verkkokaupan maksuvaihtoehdoista suomessa mikä on kyllä sääli.
  • 2 € ylimääräinen veloitus noudattessa maksettaessa. Tällä ilmeisesti haetaan että nouto menisi mahdollisimman jouhevasti mutta mielestäni korttimaksu on kassallakin kohtuullisen nopea toimenpide.

Lisäksi etukäteen debit tai credit kortilla maksettaessa tehdään +15% katevaraus loppusumman päälle. Foodie.fi:ssä lukee asiasta näin:

”Tässä esitetty hinta tilaukselle on vain arvio, joka perustuu tilattujen tuotteiden tämänhetkiseen hintaan ja arviopainoon. Lopullinen hinta voi erota tästä johtuen tuotteiden hinnan muutoksista ja kerättyjen tuotteiden todellisesta painosta.”

Ostos on maksettu etukäteen tai valittuna on maksu noudettaessa, hyväksytään tilaus ja sen jälkeen tilaus on tehty. Tämän jälkeen tulee sähköpostiin tilausvahvistus ja kun ostokset on keräilty, silloin tulee tekstiviesti ja sähköposti. Tämä on ihan peruskauraa verkkokauppa mailmasta ja tässä ei ole poikkeuksia yleiseen käytäntöön miten verkkokaupat toimivat.

Itse nouto tapahtuu Prisman takana olevasta drive-in hallista joka on kaupan yhteydessä ja silloin kun se on kiinni niin puutarhaosaston kassasta. Sinne on hieman hankala löytää ja itse en löytänyt kunnollisia ohjeita www.foodie.fi:stä noutopaikalle. Voi olla että ne on siellä. Paikka löytyi kumminkin pienen harhailun jälkeen. Noutopaikka on halli jonne ajetaan sisälle. Ennen sisäänajoa syötetään hallin oven edessä lukijaan koodi joka on tullut sähköpostin mukana ja tällä saa hallin oven auki.

drivein

Sisällä on muutama lastauspaikka autoille. Kun ajat sisälle halliin niin myyjä tulee sisältä kysymään tilausnumeroa ja kerrottuasi sen, myyjä hakee sisältä tilauksesi kärryillä ja tuo ne luoksesi autolle. Tässä yhteydessä jos et ole maksanut tilausta niin tilaus maksetaan ensin ja sen jälkeen saat ostokset tai vastaavasti jos olet maksanut niin joudut todistamaan henkilöllisyytesi jotta ostos luovutetaan oikealle asiakkaalle.

Itse nouto sujui todella mallikkaasti ja olin erittäin tyytyväinen. Se onkin tämän palvelun paras osuus ja noutoprosessia Prisman päässä on selkeästi mietitty.

Yhteenveto

Mielestäni tämä palvelu säästää aikaa ja helpottaa ostosten tekoa jos haluaa asian hoitaa nopeasti tai jos kokee kaupoissa pyörimisen epämiellyttävänä. Pienellä viilauksella ja parantamalla noutoaikojen mahdollisuus samalle ajalle kuin kauppa on auki tämä olisi vielä paremmin. Itselleni tulee tästä kokonaisuudesta vaikutelma että S-ryhmä kokeilee miten ruuan (ja päivittäistavan verkkokauppa) vetää asiakkaita. Aloitus on varsin mallikas ja tästä on hyvä jatkaa.

Kokonaisarvosana palvelulle on 4/5.

Plussaa:

Helppous kokonaisuutena

Laaja tuotevalikoima

Hyvä palvelu

Miinusta:

Noutomaksu

Hieman epäselvä ohjeistus missä noutopaikka on

Aukioloajat (eivät olo samat kuin kaupan aukioloajat, tarkemmat ajat löytyvät www.foodie.fi)

Seiska 9 nroa vain 25 euroa ja valitsemasi tilaajalahja kaupan päälle!